Erämaa-alue on Suomen lainsäädännössä virallisesti suojeltu luonnonalue, joka on tarkoitettu säilymään mahdollisimman koskemattomana ja luonnontilaisena. Erämaa-alueet ovat laajoja, rakentamattomia alueita, joilla ihmistoiminta on tiukasti rajattu luonnon ehdoilla tapahtuvaksi. Tässä artikkelissa käymme läpi, miten erämaa-alue määritellään, missä ne sijaitsevat ja mitä niillä saa tehdä.
Miten Suomen erämaalaki määrittelee erämaa-alueen?
Suomen erämaalaki (62/1991) määrittelee erämaa-alueen laajaksi, luonnontilaiseksi alueeksi, joka on suojeltu erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön edistämiseksi. Erämaa-alue on siis lainsäädännöllinen suojelukategoria, ei pelkästään arkikielinen kuvaus erämaasta.
Erämaalaki syntyi tarpeesta suojella Pohjois-Suomen laajoja, rakentamattomia alueita, jotka olivat uhattuina metsätalouden ja muun maankäytön paineelta. Lain nojalla perustetuilla erämaa-alueilla metsähakkuut on kielletty, tieverkostoa ei laajenneta ja rakentaminen on erittäin rajoitettua. Tavoitteena on säilyttää alueiden alkuperäinen luonne tuleville sukupolville.
Erämaalaki on luonnonsuojelulaista erillinen suojelukategoria, mikä tarkoittaa, että erämaa-alueisiin sovelletaan omia, erityisiä säännöksiään. Alueiden hallinnasta vastaa Metsähallitus.
Missä Suomen viralliset erämaa-alueet sijaitsevat?
Suomen kaikki 12 virallista erämaa-aluetta sijaitsevat Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Ne kattavat yhteensä noin 1,4 miljoonaa hehtaaria, mikä tekee niistä merkittävän osan Suomen suojelualueverkostosta. Kaikki erämaa-alueet ovat Pohjois-Suomessa, sillä niiden perustamisen edellytyksenä on laaja, asumaton ja rakentamaton luonnonympäristö.
Tunnetuimpia erämaa-alueita ovat muun muassa Kaldoaivin, Hammastunturin, Vätsärin ja Itä-Enontekiön erämaa-alueet Lapissa. Myös Koilliskaira, jossa me Tulppion Majat toimimme, on yksi Suomen merkittävimmistä erämaa-alueista. Koilliskaira sijaitsee Itä-Lapissa Savukosken kunnan alueella ja on pinta-alaltaan yksi maan laajimmista erämaa-alueista.
Nämä alueet muodostavat yhtenäisiä erämaavyöhykkeitä, joissa luonto saa kehittyä omaan tahtiinsa. Nuorttijoen kanjonimaisema Koilliskairan sydämessä on erinomainen esimerkki siitä, millaisia luonnonihmeitä erämaa-alueilta löytyy.
Mitä eroja on erämaa-alueen ja kansallispuiston välillä?
Erämaa-alueen ja kansallispuiston tärkein ero on suojelun tavoite ja käyttöperiaate. Kansallispuistot on perustettu ensisijaisesti luonnon suojelemiseksi ja yleisön luontoharrastuksen edistämiseksi, kun taas erämaa-alueet painottavat erämaaluonteen säilyttämistä ja perinteisten elinkeinojen, kuten poronhoidon ja kalastuksen, turvaamista.
Infrastruktuuri ja palvelut
Kansallispuistoissa on tyypillisesti laajempi palveluinfrastruktuuri: merkittyjä reittejä, laavuja, opastustauluja ja parkkipaikkoja. Erämaa-alueilla infrastruktuuri on tarkoituksellisesti minimaalista. Reittejä on vähemmän, ja niiden merkintä on suppeampaa, jotta erämaaluonne säilyy mahdollisimman koskemattomana.
Lainsäädännöllinen perusta
Kansallispuistot perustetaan luonnonsuojelulain nojalla, erämaa-alueet puolestaan erämaalain nojalla. Tämä tarkoittaa erilaisia sääntöjä muun muassa metsänkäytön, rakentamisen ja moottoriajoneuvojen käytön suhteen. Erämaa-alueilla moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttö on kielletty ilman erityislupaa, mutta poronhoitoon ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvät poikkeukset ovat laajempia kuin kansallispuistoissa.
Mitä erämaa-alueella saa ja ei saa tehdä?
Erämaa-alueella jokamiehenoikeudet ovat voimassa, joten alueella saa liikkua vapaasti, telttailla, kalastaa onkimalla ja pilkkimällä sekä poimia marjoja ja sieniä. Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttö maastossa on kielletty ilman lupaa, eikä alueella saa harjoittaa metsähakkuita tai rakentaa ilman viranomaishyväksyntää.
Käytännössä erämaa-alueella sallittu toiminta jakautuu seuraavasti:
- Sallittua: vaeltaminen, telttailu, marjastus, sienestys, onkiminen, pilkkiminen, luvallinen metsästys, poronhoito
- Luvanvaraista: moottoriveneily tietyillä vesistöillä, verkkokalastus, moottorikelkkailu virallisilla reiteillä
- Kiellettyä: maastoajo luvatta, rakentaminen, metsänhakkuu, roskaantumisen aiheuttaminen, luonnonvaraisten eläinten häirintä
Erämaavaellus on yksi suosituimmista tavoista kokea erämaa-alue. Koilliskairan kaltaisilla alueilla vaeltaminen vaatii hyvää retkeilyosaamista, sillä merkittyjä polkuja on vähän ja maasto voi olla haastavaa.
Miksi erämaa-alueet on suojeltu Suomessa?
Erämaa-alueet on suojeltu kolmesta pääsyystä: luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, saamelaiskulttuurin ja perinteisten elinkeinojen säilyttämiseksi sekä koskemattoman erämaaluonteen vaalimiseksi tuleville sukupolville. Suojelu perustuu siihen, että laajat, rakentamattomat luonnonalueet ovat harvinainen ja korvaamaton luonnonvara.
Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta erämaa-alueet toimivat tärkeinä elinympäristöinä uhanalaisille lajeille ja ekosysteemeille. Pohjois-Suomen erämaat ovat koti muun muassa ahmolle, sudelle ja monille harvinaisille lintulajeille, jotka tarvitsevat laajoja häiriöttömiä alueita selviytyäkseen.
Kulttuurisesti erämaa-alueiden suojelu on tärkeää saamelaisten alkuperäiskansan oikeuksien kannalta. Perinteinen poronhoito, kalastus ja metsästys ovat sidoksissa näihin alueisiin sukupolvien ajan. Erämaalaki tunnustaa tämän yhteyden ja turvaa perinteisten elinkeinojen jatkumisen.
Erämaat ovat myös yhä arvokkaampia henkisen hyvinvoinnin ja luontomatkailun näkökulmasta. Mahdollisuus kokea aito, koskematon luonto on harvinainen elämys, jota me Koilliskairan sydämessä haluamme vaalia ja tarjota vieraillemme kestävällä tavalla.